Säilörehunkorjuu ja maanmuokkausnäytökset Nivalan maaseutunäyttelyssä Nivalassa 19-20.8.2022

Tapahtumassa oli esillä, uusin rehunkorjuu ja maanmuokkausteknologia.

Työnäytökset mielenkiinnon kohteena

Nivalan kaupunki järjesti monipuolisen maaseutunäyttelyn elokuussa 19.-20. Kyseessä oli pohjoisen Suomen ehdottomasti suurin maaseutunäyttely vuosikausiin.

Näyttely poikkesi tavanomaisesta maaseutunäyttelystä nykyaikaista, nurmirehun korjuuseen ja nurmen uusimiseen liittyvää teknologiaa esittelevillä työnäytöksillään.

Kesäkuun alkupuolella kaikkien työnäytökseen osallistuvien koneliikkeiden edustajat olivat Nivalassa tarkistamassa työnäytökseen varatun pellon. Koneliikkeiden edustajien ja näyttelyorganisaation kanssa hiottiin näytöskuvioita mahdollisimman turvallisiksi ja yleisöä kiinnostaviksi. Molempina päivinä nähtävät työnäytökset järjesti AgroTeknoa Jokilaaksoihin -hanke.

Nivalan Maaseutunäyttelyssä työnäytösten teemana vuonna 2022 oli nurmirehunkorjuu sekä maan muokkausnäytökset. Säilörehun korjuunäytöksen juonsi Koneviestin päätoimittaja Eemeli Linna.

Näyttely ja työnäytös tapahtuma toteutetiin Nivalan keskustan läheisyydessä, Tiilimaan alueella. Näyttelyalueeksi kaupunki oli vuokrannut peltomaata yli 30 ha. Alueelle rakennettiin hyvät puitteet niin osasto kun työnäytös tapahtumille.

Nivalan maaseutunäyttelyn rehunkorjuu ja muokkausnäytökset toteutettiin näyttelyssä AgroTeknoa Jokilaaksoihin hankkeen toimesta, samoin kun aiemmin Nivalassa toteutetut apevaunu ja lietteenlevitys tapahtumat.

AgroTeknoa Jokilaaksoihin hanke toteutti näyttelyn kaikki työnäytökset

Koneviesti oli aktiivisesti mukana Nivalan maaseutunäyttelyn työnäytöksissä.

Lue Koneviestin juttulinkit täältä

Säilörehun korjuunäytös kiinnostaa

näyttelyn rehunkorjuu työnäytöksiin ilmoittautuneet yritykset:

AGCO Suomi

Agco Suomi veti työkoneita Fendt 724 Vario Gen6:lla ja 211S Vario Gen3:lla. Etukoneena oli Fendt Slicer 360 FQKC ja takakone oli Slicer 991 TLKC. Eli niitto tehtiin ”kokoperhosella”. Karhottimena oli Fendt Former 8055 Pro. Rehu korjatiin Fendt Tigo XR75-noukinvaunulla.

Haka Center

Haka Centerin ensimmäisen yhdistelmän muodostivat New Holland T7.225AC ja Kverneland 3336MT nostolaiteniittomurskain. New Holland T7.225AC yhdessä Kverneland 3336FT etuniittomurskaimen ja 53100MT perhosniittomurskaimen kanssa. Karhot tehtiin New Holland T6.180 metaanitraktorilla ja Kverneland 9590C karhottimella. Case IH Puma 240 CVX veti Kvernelandin FastBale yhdistelmäpaalainta. Ajosilppurina esiteltiin 764-hevosvoimainen New Holland FR 780.

Hankkija

Hankkija niitti Krone EasyCut F 400 CV Fold -etuniittomurskain ja B 1000 CV Collect -perhosniittomurskain karhonyhdistäjällä. Krone ZX 470 GL -noukinvaunu keräsi sadon suoraan perhosen jäljiltä. Tämän jälkeen Claas Liner 4900 Business karhotti Claas Jaguar 990 -ajosilppurille, jonka siirtovaununa toimi samainen ZX 470 GL -noukinvaunu Osa alueesta niitetiin Claasin Disco 3600 FC Movella ja 4400 Contourilla. Sen jäljiltä rehu paalattiin Agronic AMC -yhdistelmäpaalaimella. Traktoreina käytettiin Claas Arion 550 CIS+, Arion 660 ja kahta Axion 850-mallia.

 

Lantmännen Agro Reinikainen

Lantmännen Reinikainen oli mukana työnäytöksissä Elho 3300 Front etuniittokone + Elho NK 10700 Sideflow perhosniittokone karhonyhdistäjällä, Elho Cobra 7710 T – tarkkuussilppuri, Kuhn Merge Maxx 950 mattokarhotimella, Kuhn VBP 3165 muuttuvakammioisella yhdistelmäpaalaajalla jossa oli muovisidonta sekä 3D-käärijällä, Deutz-Fahr 6175 TTV

NHK-Keskus

NHK-Keskus esitteli noin seitsemän metrin työleveydellä niittävän puoliperhosen. Se koostuu Pöttingerin Novacat 351 AM ED PRO + Novacat 352 CF -koneista. Yhdistelmän työleveys on noin seitsemän metriä. Kone tekee karhon suoraan niiton jäljeltä, jonka jälkeen se paalataan.

Turun konekeskus Oy

Turun Konekeskus toi näytökseen Massey Fergusonin S-sarjan varsin kattavasti. Pienin 5S tuottaa yli sata hevosvoimaa ja mallin yläpäässä oleva Massikka 8S:n moottorista irtoaa energiatehokkaat 305 hevosvoimaa. Nurmi kaadettiin Massey Fergusonin DM- & M-sarjan 9,3 metriä leveällä perhosniittokoneella. Karhotus hoidettiin Massey Fergusonin RK 1254 -karhottimella, joka kerää rehun ilmavaan karhoon 12,5 metrin leveydeltä. Rehu paalattiin McHale Fusion 3 plus – yhdistelmäpaalaimella. Rehua korjattiin myös Bergmann Shuttle –noukinvaunulla.

Witraktor

Witraktor toi näytökseen lähes 500-hevosvoimaisen John Deere 8300 i -ajosilppurin. Perävaunujen edessä on John Deeren 6250 R, 6155 R ja 6215 -traktorit.

Nurmen uusintaa asianmukaisella kalustolla

Karjatalousvaltaisessa tuotannossa nurmi muodostaa tuotannon tärkeimmän osatekijän. Säilörehun korjuu on yksi tärkeimmistä peltotöistä. Vähintään yhtä tärkeäksi nousee nurmen uusiminen. Nivalan näyttelyn maanmuokkausnäytöksessä oli mukana kattava valikoima nurmen uusintaan ja maanmuokkaukseen liittyvää teknologiaa.

Tapio Pirttinen Oy

Tapio Pirttinen oy esitteli Alpego FG BIO 300 – matalamuokkaukseen eli 5-10 sentin työsyvyydellä toimivaa biojyrsintä. Kolme metriä leveä ja vajaa 1400 kiloa painava jyrsin liikkuu mukavasti noin 100-hevosvoimaisella traktorilla. Jyrsin on suunniteltu matalamuokkaukseen, rikkakasvien mekaaniseen torjuntaan ja viherlannoitusnurmen multaaminen

Niin ikään kolme metriä leveä Alpego IG 300 kivenhautaaja painaa 1600 kiloa. Se on suunniteltu nurmen lopettamiseen, kylvömuokkaukseen ja viherlannoitusnurmen multaamiseen. Kivenhautaajan työsyvyys on 6 – 25 senttiä ja jyrsimen eteen riittää 100-hevosvoimainen traktori.  Uusi nurmi saadaan kasvuun erityisesti jyrsinkylvöyhdistelmiin ja täsmälannoitukseen tarkoitetulla Iso-bus ohjatulla Alpego AS-pro kylvöyksiköllä. Kylvölaite kytketään traktorin etunostolaitteeseen.

Ab Tomas Kjellman

Nurmen uusiminen ei aina vaadi muokkausta. Tomas Kjellman oy oli näytöksessä mukana Vredon suorakylvökoneella, jolla ikääntyneeseen nurmeen saadaan uuttaa kasvuvoimaa kylvämällä vanhaan nurmeen uudet nurmisiemenet. Suorakylvö on osoittautunut erittäin kustannustehokkaaksi ratkaisuksi nurmirehun tuotannossa.

Haka Center

Haka Center toi maanmuokkausnäytökseen kattavan valikoiman Kvernelandin kyntöauroja. 180-hevosvoimainen portaattomalla voimansiirrolla varustettu Case IH Puma 165 CVX vetää viisisiipistä Kverneland EG 200-85-5 paluuauraa. Mielenkiintoisin uutuus lienee hieman päälle 270-hevosvoimainen Case IH Optum 250 CVX, joka veti seitsemänsiipistä Kverneland S3400 On-Land paluuaura. Tässä kyntötyylissä traktorin kaikki pyörät ovat nurmen tai sängen päällä. Tällä tavalla estetään vaossa olevan pyöräparin luistosta aiheutuvaa maan tiivistymistä vaon pohjalla. Myös työskentely on mukavampaa, kun traktori kulkee vaakatasossa.  New Holland T7.260AC kehittää lisäteholla 260 hevosvoimaa, joilla puolihinattava Kverneland PG7 paluuaura kulkee kovemmassakin maaperässä. Puolihinattava aura on hellävaraisempi sekä traktorin rakenteita että etenkin maan rakennetta kohtaan. Tästä johtuen puolihinattavassa aurassa voidaan kasvattaa siipien lukumäärää huomattavasti nostolaitekiinnitteiseen verrattuna.

Turun konekeskus Oy

Turun Konekeskus esitteli Nivalassa Parko Effective – sänkiäestä, jonka järeä runkorakenne yhdistettynä kestävään 70×12 joustopiikkiin mahdollistavat tasaisen kylvöpohjan myös raskailla ja kovilla maalajeilla. Paikalla on myös maata jopa 65 sentin syvyydeltä kuohkeuttava Parko Innovator-jankkuri.

Maatalouskoneet.fi

Maatalouskoneet.fi muokkasi maata 3.8 metriä leveällä ARES hanhenjalkamuokkaimella. Siinä on V-rengaspakkeri, joka soveltuu erityisesti helposti pakkautuvalle maatyypille. Muokkaimena seitsemän terää on kiinnitetty kahteen riviin, 85 senttiä pitkiin varsiin, joten rungon alle jää hyvin tilaa maamassalle. Muokkain panaa 2100 kiloa ja sen tehontarve 130-160 hv.

Näytöksessä oli mukana myös 2,5 metriä leveä Maatako MKO piennarmurskain. Murskain niittää ja murskaa kasvuston helposti maatuvaan muotoon. Murskaimen voi portaattomasti nostaa ylös kuljetusasentoon 90 asteen kulmaan ja laskea alas aina 53 asteen kulmaan, jolloin ojanreunojen niitto on helppoa. Murskain painaa 900 kiloa ja sen tehontarve on 90-120 hv.

https://maaseutunayttely.nivala.fi/naytteilleasettajille/

 

Lisää tietoa Nivalan maaseutunäyttelystä: maaseutunäyttely.nivala.fi